Finnish-forest-hero.jpg

Luonnonmukainen sisäilma osa päiväkodin ympäristökasvatusta ja lasten hyvinvointia

Älyviherseinällä enemmän luontoa päiväkotiin

Helmikuisena aamuna Jyväskyläläisen Vekarokadun päiväkodin yrittäjäkolmikko luki toisistaan tietämättä samaa sanomalehteä, jossa kerrottiin Naturventionin älyviherseinästä ja siitä, kuinka luonnonmukainen sisäilma pelasti opettajan sairauspoissaolokierteeltä.


Vekarokadun päiväkodissa ei sairauspoissaoloista kärsitä, mutta ympäristökasvatuksen periaatteita noudattavat päiväkotiyrittäjät halusivat antaa lapsille mahdollisuuden hengittää terveellisintä mahdollista sisäilmaa ja nauttia luonnosta myös sisätiloissa. Yrittäjät ihastuivat kauniiseen älykalusteeseen, ja päättivät hankkia ikioman Naava Original -viherseinän päiväkotiin.

Luontainen mikrobisto vähentää alttiutta sairastua infektioille, ja Vekarokadulla sairastetaankin todella vähän.

Luonnollisesti terveellinen ja turvallinen kasvuympäristö lapsille

Päiväkoti toimii 1960-luvulla rakennetun kerrostalon pohjakerroksessa, johon teetettiin iso remontti ennen toiminnan aloittamista. Ajatus biologisesti mukautuvasta älyviherseinästä kiehtoi yrittäjiä erityisesti siksi, että Vekarokadun päiväkodissa halutaan luoda ihmiselle lajityypillinen luontoympäristö myös sisälle.

Vekarokadun päiväkoti.
Älyviherseinän ansiosta luonto on jatkuvasti läsnä päiväkodin lasten arjessa. Luonnollisen puhdasta ilmaa tuottavan viherseinän lisäksi päiväkodissa on töissä kaksi koulutettua islanninlammaskoiraa, Huppe ja Taru. Tilat siivotaan usein mutta ilman vahvoja antibakteerisia pesuaineita. Lapsille halutaan taata aito kosketus luontoon ja luonnollinen vastustuskykyä ylläpitävä mikrobikanta. Luontainen mikrobisto vähentää alttiutta sairastua infektioille, ja Vekarokadulla sairastetaankin todella vähän. ”Kaksi allergiaperhettä halusi tuoda lapsensa juuri meidän päiväkotiin, koska meillä saa terveellistä luontoaltistusta”, kertoo toimitusjohtaja Anu Lapinmäki.

Ympäristö- ja luontoarvot houkuttelevat asiakkaita lähialueiden lisäksi myös ympäryskunnista. ”Vanhemmat ovat ihastelleet näyttävää älyviherseinää ja nauttineet pienestä hengähdyshetkestä viherseinän luona lasta hakiessaan”.

Myönteiset kokemukset ja tutkittu tieto vakuuttavat älyviherseinän hyödyistä


Vekarokadun päiväkodin yrittäjillä on rima korkealla. He ovat asettaneet työlleen kunnianhimoiset laatuvaatimukset, ja opiskelevat jatkuvasti uutta tietoa toiminnan kehittämiseksi. Älyviherseinä on yksi osa tätä kehitystä ja uudistushalua. ”Meitä kiinnostaa valtavasti älyviherseinän vaikutukset ja niistä tehty tieteellinen tutkimus. Omia arjen havaintojamme ovat raikkaan ilman ja ihanan tunnelman lisäksi ruokalasta tulevien hajujen poistuminen lasten vaatteista sekä oman perinnöllisen migreenin selkeä väheneminen. Voin täällä todella hyvin”, Lapinmäki iloitsee.

Omia arjen havaintojamme ovat raikkaan ilman ja ihanan tunnelman lisäksi ruokalasta tulevien hajujen poistuminen lasten vaatteista sekä oman perinnöllisen migreenin selkeä väheneminen. Voin täällä todella hyvin.


Kaiken kaikkiaan Vekarokadulla ollaan todella tyytyväisiä viherseinäinvestointiin. Yksityiselle päiväkodille luonnonmukainen sisäilma on selkeä kilpailuetu. ”Myös Naava Service -huolto on ollut kaikin puolin ensiluokkaista. Me saamme vain nauttia raikkaasta ilmasta ja luontoympäristöstä”.

Päiväkotilaisten piirrustuksia.

Ota yhteyttä

Inspiroiduitko? Asiantuntijamme auttavat sinua suunnittelemaan oman ratkaisusi!